Yksin Alpeilla

Kevät oli pitkällä ja oli vihdoin loman aika. Tiesin, että olin tehnyt paljon töitä. Liikaa ehkä. Työni on ihmisten kuuntelemista, tukemista, energian välittämistä – ja vaikka rakastan sitä, se kuluttaa. Kun on jatkuvasti läsnä muille, alkaa helposti kadottaa läsnäolon itselleen.

Ajatus matkasta syntyi jo helmikuussa. Parasta aina luottaa intuitioon ja mennä sinne miltä tuntuu. Nyt kutsuivat Alpit. Viime vuoden laivamatka Saksaan ei nyt houkutellut. Voit lukea siitä täältä: https://www.positiivinenkierre.com/positiivinenkierre/matkakertomus

Päätin lentää Müncheniin ja vuokrata auton. Se tuntui helpolta ja hallittavalta – ja silti jännitti. En ollut koskaan vuokrannut autoa yksin. Olin sekoitus innostusta ja pelkoa, kun kävelin lentokentän vuokrauspisteelle ja sain avaimet käteen. Auton vaihto tuli yllätyksenä, koska alkuperäisellä varauksella en olisi päässyt Italiaan.

Ensimmäinen hetki ratissa parkkihallin ramppia ylös oli pieni voitto. Siitä alkoi matka. Navigaattori ohjasi kohti Zürichia, musiikki soi täysillä ja minä hymyilin yksikseni. Oli kevyt olo.

Zürich – shoppailuilta

Zürichissä kävelin keväisessä kaupungissa, jossa joki kiemurteli rakennusten lomassa ja vanhat kivitalot. Join lasin viiniä yksin, kävelin kujilla, pysähdyin ihailemaan näyteikkunoita ja ostin lahjaksi itselleni kengät ja korun. Hyvän fiiliksen huiputtamiseksi vielä kalliit sellaiset.

Ainoa asia, jota en yksin matkaillessa tee on pitkät dinnerit ulkona. En oikein saa siihen mukavaa tunnetta, joten söin raskasta sveitsiläistä ruokaa oluttuopin kera ja kävelin sitten hotellille kuohuviinilasilliselle.

Tie eteenpäin – kartta ei kerro kaikkea

Seuraavana päivänä lähdin kohti Churia. ChatGPT:stä tuli mun matkaopas: aamukeskustelut reittivinkeistä ja pysähdyspaikoista toivat keveyttä ja uteliaisuutta suunnitteluun. Oli ihanaa olla matkalla ilman tarkkaa suunnitelmaa. Päätin vain aamulla mitä kautta ajelen. Joskus en edes viitsinyt pysähtyä vaan ajelin suositellut kylät. Joskus aikanaan luettiin raamatun tarkkuudella Lonely planetia. Nyt voit ottaa suositukset reitistä tekoälyltä.

Chur oli kaunis, siisti ja tarkkaan kuratoitu – mutta se ei herättänyt minussa suuria tunteita. Kävelin vanhassa kaupungissa, kävin kirkossa ja söin hyvän lounaan yksin. Se riitti. Matka ei ollut suoritus, vaan virtaus.

Julierpassin serpentiinit – vuorten jumalallisuus

Sain vinkin ajaa St. Moritzin kautta Livignoon Julierpassin yli. En ollut koskaan nähnyt sellaista. Tie kiemurteli ylös ja alas. Vuoria oli joka puolella. Hihkuin itsekseni autossa, kun olin niin innoissani. Lumi suli tien reunoilla, aurinko paistoi kirkkaasti ja ilma oli keväisen viileä. Tuli ajatus, että vuoret ovat kovin jumalallisia ja ikuisia. Me ihmiset aika pieniä ja lyhytaikaisia siinä rinnalla.

St. Moritzissa pysähdyin jäisen järven reunalle, katselin luksuselämää ja jatkoin sitten matkaa. Navigaattori ehdotti reittiä Livignopassin kautta – mutta ylhäällä odotti suljettu sola ja lumivalli. Käännyin, kiersin, eksyin hetkeksi. Ja niin löysin perille, hieman uupuneena mutta taas hieman viisaampana.

Bolzanon laakso – taas hihkuen

Seuraavana aamuna ajo kohti Bolzanoa sai uuden merkityksen, kun ajoin Meranon läpi. Kevät oli sytyttänyt kirsikkapuiden ja omenapuiden kukat koko laaksoon. Valkoista, vaaleanpunaista, vihreää ja sinistä – taivas, nurmet, puut ja vuoret. Ajoin hiljaa varmaan noin 30-40 kilometrin matkan alaspäin. Hihkuin taas! Oli kaunista. Oli täydellistä.

Join myös drinkin - en pelkkää shampanjaa

Bolzanossa hotelli osui nappiin. Park Hotel Laurin – puutarha, uima-allas, lintujen laulu. Hotellissa oli tosi hienosti taidetta. Otin kirjan, samppanjalasin ja menin ulos. En tehnyt mitään muuta. En lähtenyt katsomaan kaupunkia. Tilasin huonepalvelusta ruokaa ja katsoin Crownia.

Aamulla lähdin kävelemään. 2,4 kilometrin matka oli pelkkää ylämäkeä ja puuskutin kohti määränpäätä, joka tietysti oli katkaistun tietyön takana, joten näin puolivälin maisemat ja kuuntelin lintujen laulua.

Pieni moka ja isot häpeän tunteet

Innsbruckissa lähdin köysiradalla vuorille, mutta tein virheen. Menin väärään hissiin, eksyin. Jäin jumiin välitasanteelle ja jouduin palaamaan alas. Häpeä nousi pintaan kuin aalto – ajatus siitä, että “nyt kaikki näkee, etten osaa.” Että olen yksin, turisti, eksyksissä.

Se oli niin tuttu tunne. Naisena olemme usein opetettuja olemaan osaavia, hallittuja, virheettömiä. Varsinkin yksin reissatessa hallinnan tunne korostuu, jos tunnet olevasi tilanteen päällä kaikki on helppoa ja kivaa. Kun menetät hallinnan tunteen ja mokailet vaikka kuinka pienesti, saat yhtäkkiä käsittämättömän häpeän puuskan. Nousin uudelleen hissiin, pääsin ylös ja näin kaupungin koko komeudessaan.

Takaisin tullessa jäin väliasemalle lounaalle vuorille. Luulin tilaavani kanasalaattia. Sain frittikanaa ja reilun perunasalaatin. No when in Innsbruk, niin otin sitten ison oluen kyytipojaksi.

Kylpylän kattoterassi

Hotellin kattokylpylä oli niin saksalainen kuin olla voi: ei uimapukuja. Valittavana oli Spa katolla tai uikkarit kellarikerroksissa. Valitsin nakuna olon. Aluksi se tuntuu aina oudolta. Toisaalta Keski-Euroopassa kukaan ei tunnu tiirailevan saunassa tai suinkussa, joten iisiä. Otin aurinkoa, istuin höyryssä, katselin vuoria ja nautin vikasta illasta.

Yksin ei ole yksinäisyyttä

Viimeisenä päivänä palautin auton. Taas sydän pamppaillen, mutta löysin palautuksen, auto oli naarmuton ja tankattu täyteen. Sain kuittauksen, että kaikki oli mennyt hyvin.

Ajattelin matkalla paljon naisten voimaantumista. Oli voimaannuttavaa pärjätä itsekseen. Olin saanut olla nainen, joka mokailee hississä mutta pääsee silti ylös. Nainen, joka ostaa kengät itselleen. Nainen, joka hihkuu kukkivassa laaksossa ja makaa kylpylän lauteilla nakuna mutta turvassa.

Palautumista ei aina tapahdu leväten hiljaisuudessa. Joskus se tapahtuu serpentiiniteitä ajaessa, maisemassa joka pakottaa pysähtymään. Kun ajatuksille ei jää tilaa poukkoilla, kun pitää keskittyä, palaudun. Tässä me tietysti olemme erilaisia - kuka palautuu mitenkin.

Tämä matka oli täydellinen

Anna <3