Koerakkaus

Olen tässä miettinyt kaksi vuotta vanhaa joulutarinaa, jonka kirjoitin siitä Miten tulin näkyväksi. Tarina on koskettava tarina Muumien Ninnistä, joka oli näkymätön ja tuli näkyväksi. 

Olen useasti miettinyt tuota tarinaa ja ihmissuhteita tämän jälkeen. Luommeko tavoitteita ihmissuhteisiin samalla tavalla kuin laihduttamiseen tai uralla etenemiseen, onko se realistista, mahdollista edes? 

Moni meistä määrittelee listaa etukäteen ihannekumppanin ominaisuuksista ja tekee niistä toivomuslistan universumille. Meillä kaikilla on varmasti omanlainen listansa ominaisuuksista, mitä toivomme kumppaniltamme.  Hauskuus, huomaavaisuus, yhteiset kiinnostukset, yhteinen aika, matkustaminen ja silti ehkä toisessa vaakakupissa oma vapaus.

Onko parisuhde samanlainen tavoite tai toive, joka lähtisi toteuttamaan itseään niin kuin moni muukin asia? Ehkä se ei sitten olekaan sellainen.

Vähän kuin täydellinen asunto, jonka on mielessään nähnyt, sisustanut ja vuosia odottanut. Sellaisen löytäminen on todella vaikeaa ja mitä kauemmin tätä asuntoa mielessään sisustaa, sitä vaikeammaksi sen löytyminen muuttuu.

Matkalla on voinut ohittaa täysin huomaamattaan monta todella kivaa asuntoa, jotka on ohittanut ennen kuin on edes antanut mahdollisuutta niille näyttää miten mahtava koti siitä olisikaan voinut tulla.

Elätkö pelossa vai rakkaudessa

Jouluna törmäsin tähän kysymykseen keskustelussa ystävän kanssa.  Uskon, että monesti parisuhteettomuus liittyy pelkoon. Pelkoon siitä, ettei olisikaan täydellisessä kontrollissa. Rakkaushan välillä sattuu ja satuttaa. Onko sittenkin helpompaa suojata itsensä kolhuilta kuin antautua kolhuille? Itseään voi suojata niin monin tavoin. Voi sanoa, ettei mikään oikein sytytä tai kukaan ei ole minusta kiinnostunut. 

Oma uskomukseni oli aikaisemmin, ettei kukaan ole minusta kiinnostunut tai että minusta ei olisi mihinkään. Pidin sitä aikoinaan täydellisenä totena, josta ei ollut poikkeamia. Menin siis itseni taakse piiloon. 

Tämän uskomuksen purin kuitenkin jo vuonna 2020. Tai purin ja purin - opin hyväksymään itseni, mutta se ei vielä riitä. Se, että oma vaatekoko muuttuu pienemmäksi tai alkaa hyväksymään itsensä paremmin, se ei silti automaattisesti tuo rakkautta tai parisuhdetta.

Se varmasti edesauttaa tilannetta ja sen myötä on helpompi ehkä ottaa ihmisiin kontaktia, mutta se ei vielä riitä. Sitä ehkä jopa miettii, että onko kykenemätön kehittymään rakkauden vaatimalle tasolle. Onko vika sittenkin jossain muualla? Vai onko siis vikaa ollenkaan, onko tämä edes vika?

Rakkaus on supervoima

Uskon, että rakkaus on supervoima ja suhde toiseen ihmiseen on tärkeää. Toki meillä on monelle perhe, ystäviä ja läheisiä, joihin meillä on läheinen suhde, mutta onko se riittävä? 

Ehkä se ei ole, mutta elämää ei voi elää odottaen suurta rakkautta. Se tulee silloin, kuin sitä vähiten odottaa. 

Sitä odotellessa on tärkeää rakastaa itseään ja olla silmät avoinna. Rakastunut ihminen on ihana.

Tämä kirjoitus on siis tarkoitettu kaikille sinkuille, jotka osaavat tähän kirjoitukseen samaistua. Kommentoi alle mielipiteesi tai omat kokemuksesi. Olisi kiva kuulla niistä lisää.

Rakkaudellisin terveisin, Anna <3

PS. Beredan yhteisö

Olisi aivan ihanaa, jos lähtisit pienesti mukaan Beredan porukkaan, jossa tarjoamme sinulle myös maksuttomia koulutuksia ja valmennuksia, työkaluja muutokseen sekä Facebook-ryhmässä että suoraan sähköpostiisi. Muutoksen tekijät on meidän yhteisömme nimi. Lähdetään rakentamaan siitä paras ja kannustavin ryhmä - EVER!

Jos haluat seurata positiivista kierrettä instassa ja facessa, niin käy seuraamassa. Jatkan olemista @Positiivisena kierteenä, koska se tuntuu kuin se olisin minä! Beredaa seuraat instassa ja facessa linkeistä!