Tapa se on huonokin tapa

Vähän kuin olis jo tonttu kuvassa

Kävin keskustelua ruokavalioista entisen ketoilijan kanssa, nyt normaalille ruokavaliolle siirtyneen ystävän kanssa. Meillä molemmilla on takana siirtyminen pois ketosta kohti loppuelämän ruokavaliota. Uskon, että tämä on monelle muullekin pienen kipuilun paikka. Syömistä tarkkailee pitkään ‘laihdutuslasit’ päässä. Toisaalta kun ruokavaliota ei enää noudata niin orjallisesti, mutta sitten tulee kysymys: Mitä sitä sitten oikein söisi? Tulee kokeiltua asioita ns. entisestä elämästä ja moni vatsavaivainen toteaakin siinä, ettei se pasta edelleenkään tuonut hyvää oloa. Kaikkea kun saa syödä, niin mitä kaikkea sitä sitten söisi? Tämä sama tietysti koskee ihan kaikkia meitä loppuelämän hyvinvointiruokavaliota etsiviä.

Itselleni tehtiin ketoruokavalion jälkeen kesällä uusi ruokavalio, jota myönnän muokanneeni heti vähän syömistapoihini sopivaksi. Siinä oli paljon hyvää, sillä ruokavalio tehtiin entisen ruokavalioni pohjalle. Kun ketoilin, olin aika tiukka noudattamisen suhteen ja mulle muodostui hyvä rutiini syömiseen ja varsinkin eväiden tekemiseen. Kirjoitin eväiden tekemisestä täällä. Uskonkin, että itselleni ei tullut isoa kynnystä ruokavalion vaihdoksen yhteydessä, koska jatkoin syömistä opittujen oppien mukaisesti. Paljon kasviksia, hyviä rasvoja ja riittävästi proteiineja. Vaihdoin vain enemmän hiilihydraatteja ruokavaliooon.

Mulle ruokavalio tarkoittaa pääosin rutiinien mukaisesti syömistä. Syön pääosin päivittäin paljon samaa miettimättä hirveästi, mitä tekisi mieli syödä. Tietty vaivattomuus on hyväksi perusrunkona syömiselle. Tiedän 90%’sesti, mikä mun seuraava ateria tulee olemaan ja milloin se syödään. Ja se on aivan ihanaa. Tähän sisältyy myös se, mitä kokkailen iltaruoaksi tai käynkö joskus lounasravintolassa syömässä. Tosin täytyy sanoa, että monesti oma tekemä on parempaa. Olen aika varma nakki kokkauksen suhteen :)

Varmaan tämä tietynlainen monotonisuus voi kuulostaa tylsältä, mutta mulle on tärkeämpää pitää tietynlainen ravintopaketti kasassa suurimman osan viikkoa. Herkuttelut ja juhlapäivät ovat sitten erikseen. Tämän toiston mukana mulle on rakentunut automaattinen tapa syödä oikein. Ja jotta jostain tulee tapa, pitää sitä toistaa, toistaa, toistaa, toistaa. Sen tavan juurtumisen tunnistaa, kun ei enää ajattele toteuttavansa mitään tapaa. On vain rutiinit, jotka tuottavat samalla hyvää oloa. Sama koskee kyllä liikuntaa. Siitäkin saa rutiinin itselleen, mutta liikunta on itse asiassa vielä vaikeampi tapa juurruttaa rutiiniksi kuin ruokavalio. Mulla on edelleen hukassa salirutiini tai kotiohjelman tekeminen lihaskuntoa varten. En tiedä, miksi se ei nappaa.

Tästä samasta aihepiiristä tuli myös mieleen monta muuta aihepiiriä, joissa rutiinien muuttaminen voi olla vaikeaa, mutta mahdollista. Tärkeintähän on tuoda elämään lisää hyvinvointia tukevia asioita ja muuttaa/karsia huonoja elämäntapoja. Yksi omakohtainen esimerkki tästä oli tupakoinnin lopettaminen. Työterveyslääkäri sanoi viisaasti, että tavan lopettamisessa mennään tavan yli yksi teko kerrallaan. Siksi monesti aina mietin tapojani. Tässä kohti olisin polttanut ennen. Saatan vieläkin joskus miettiä sen tilanteen. Sitten vain totean, että en sitä tehnyt ja eteenpäin. Varmaan ihan saman asenteen voi ottaa makean syömiseen tai sipsin naposteluun. Tunnistaa omista rutiineistaan tilanteita ja mielentiloja, joissa mieliteot syntyvät ja tosi mielellään rakentaa ruokailurytmi tai erilainen napostelukippo valmiiksi näitä tilanteita varten.

Monesta huonosta tavasta tulee hyvä olo hetkeksi, mutta kuten joskus ihana entinen esimieheni sanoi, housuun kuseminen lämmittää vain hetken. Mulle siis riittää nyt pääosin terveellisiä arvoja kunnioittava elämä, jossa herkutellaan ja nautitaan ajoittain, mutta pääosin nautitaan siitä hyvästä olosta, mitä päivittäinen tervellinen syöminen tuottaa. Siitä aasinsiltana kurpitsakakkuun, jota päätin kokeilla vähähiilihydraattisena versiona. Sen alkuperäinen inspiraatioresepti löytyy täältä. Käytin tähän reseptinmukaisesti myskikurpitsaa (hh 11,7g), mutta nyt on pyhä tulossa, joten vähän rennompi ote :)

Kurpitsakakku herkullinen ja vähähiilarinen

700 g myskikurpitsa

1 tl oliiviöljyä kurpitsojen öljyämiseen

3 kananmunaa

4 dl mantelijauhetta

3 dl erytritolia

2 tl leivinjauhetta

1 tl pomaranssinkuorta, neilikkaa, inkivääriä, kardemummaa ja kanelia

200 g voita

1 dl hasselpähkinöitä

Kuorin ja kuutioin kurpitsan ja paahdoin öljyttyjä paloja 200 C uunissa 30 min tai kunnes pehmeitä. Soseutin sauvasekoittimella. Sulatin voin valmiiksi ja laitoin ulos jäähtymään. Vaahdotin munat ja erytritolin. Tässä on ihmisillä omat mielipiteet, mikä on oikea makeus, mutta laitoin 3 dl. Lisäsin kuivat aineet ja voin vuorotellen sekoittaen. Sitten kurpitsapyre ja tehosekoittimella rikotut pähkinät. Kaada kakkuvuokaan ja kypsennä 40-50 min.

Kinuskin tein Ketoresepteistä lainatulla: Keitä 1 dl kermaa ja 2 rkl erytritolia keskilämmöllä välillä sekoitellen, kuun seos alkaa ruskistua. Sekoita koko ajan, kunnes on ruskeaa. Lisää 1/2 dl kermaaa, sekoita. Kaada jäähtyneen kakun päälle. Ripottelin päälle vielä murskattuja pekaanipähkinöitä.

Tuosta kinuskista tuli ihan parasta ja on kyllä vaikea kuvitella, ettei siinä ole sokeria. Niin makeeta se on. Tuo erytritoli menee kyllä leivonnassa sokerista ihan kuin väärä raha, mutta mikään kevyttuote tuo kakku ei kyllä ole. Ihanaa, kun välillä on vähän juhlaa. Syksy on alkanut tuntua pitkältä ja aamulla on niin pimeää. Muistakaapa sytyttää kynttilä niille, jotka eivät enää ole kanssamme! Pus ja ihanaa viikonloppua <3

Oon edelleen kuunnellut sitä Anu Tevanlinnan Hyvinvointia Mielelläsi -kirjaa ja sain siitä inspiraatiota tähänkin kirjoitukseen. Kannattaa laittaa vaikka joulupukin kirjeeseen vinkki siitä. Seurailetkos muuten mun instaa @https://www.instagram.com/positiivinen_kierre/