Apua tarvitaan

Ja sitä joskus haluu myös antaa… laulun sanoja lainatakseni. ‘Pidä huolta itsestäs’ sanotaan samassa laulussa. En ole aloittanut laulutunteja, mutta olen tässä miettinyt tukea ja sen tarvetta isoihin elämänmuutoksiin. Olen tainnut ennenkin kirjoittaa, että rakastan Pippa Laukkaa vaikka edustetaankin vähän eri ruokavalio-koulukuntia. No rakkauteni sokaisemana tartuin tänään C Moren tarjoukseen ilmaisesta kuukaudesta, jolla pääsee seuraamaan Olet mitä syöt -ohjelmaa aina viikon jakson etukäteen. Silloinkin kun olen sipsipussi kädessä seurannut Pippaa ja ennen häntä Juttaa, olen aina rakastanut näitä elämänmuutosohjelmia.

Mulla oli aiemmin paino enemmän sanoilla laihdutus tai painonpudotus kuin elämänmuutos. Jos miettii kuuria tai nopeita fiksejä, ei ratkaisu todennäköisesti ole pysyvä. Joten kun tuossa henkisesti Henna Kalinaista tsemppasin, tuli mieleen ajatuksia elämänmuutoksen apuvälineistä, joita listasin tähän alle.

Kun muuttaa ruokavaliota, on tuki tärkeää. Ensimmäisenä apuna monelle on ravintovalmentaja tai PT, jonka kanssa pitää ajatukset mennä yksiin. Helpointa on noudattaa ruokavaliota, jonka ruoista pitää. Kannattaa toki varautua opettelemaan uusia asioita. Mulle esimerkiksi pähkinät olivat ruokavaliossa uusi juttu ja kukkakaali ei ollut mikään rakkaus, mutta opin syömään ja nyt tykkään. Jos tuntuu, että ruokavalio on liian tiukka ja valmentaja on ruoska, joka syyllistää yhden omenan syömisestä, pitää metodia tarkistaa. Hyvä ammattilainen ruokaohjelman laatimiseen on ihan järkevää rahankäyttöä, koska silloin paitsi varmistetaan se, että ruokavaliosta saa riittävästi kaikkea mitä keho tarvitsee myös että siinä pysyy ja rahalle tulee vastinetta. Omalla kohdallani valmentajan tueksi riitti olemassa olo ja tieto tuesta tarvittaessa. Kerran viikossa raportoin painolukemaan ja ympärysmitan 2 cm navan alapuolelta. Se sitten riittikin pitämään mut kaidalla tiellä.

Toiseksi tarvitaan läheisten tukea. Ihmisten, jotka ovat läsnä jokapäiväisessä elämässäsi. He ovat jää järven pinnalla, joka estää sinua uppoamasta takaisin vanhaan. Kaunaiset ja kateelliset kannattaa tietysti heti karsia lähipiiristä minimiin, sillä negatiivisuus on huono juttu, kun mennään kohti muutosta. Läheiset ihmiset pitää valmentaa tukevaan, mutta ymmärtävään moodiin. Kannattaa käydä tilanteita ja skenaarioita läpi, mitä tulee vastaan ja miten niihin reagoidaan. Ennakolta suunniteltu reagointi on todennäköisesti järkevämpi kuin hetkessä syntynyt. Itse sain melkein pelkästään tukea ja ymmärrystä ruokavalioasioissa, ainakin kunnioitusta saada tehdä omia valintoja sen suhteen. Arvostan sitä edelleen yli kaiken.

Olen kirjoittanut Ourasta oman hyvinvointini mittaamisessa. Nykyihminen mittaa muutoksia mittareilla (Oura, sykemittarit, labratestit) saadakseen vahvistusta sille, että elintapojen muutoksilla on vaikutusta. Mulla tupakoinnin lopettaminen ja tipattomuus näkyivät leposykkeen laskuna ihan parin viikon kuluessa muutoksesta. Se on iso juttu. Olen aina ollut kiinnostunut terveysasioista, mutta jotenkin pystyin silti olemaan välittämättä esim. uhkaavasta metabolisesta oireyhtymästä. Ehkä tähän oli vielä paljon matkaa, mutta lähtötilanteen elintavoilla olisin varmaan saattanut ne saavuttaa. Mulla oli myös isona apuna alussa mittanauha. Mittanauha kertoi vyötärörasvasta, joka kertyy nimenomaan naisille haitalliseen paikkaan kehossa eli maksan ympärille. Kuulostaa vähän kamalalle, mutta huonot elämäntavat ovat tasaisesti hiukan viettävä alamäki, jossa vaan huomaamatta liusutaan. Mittaaminen muuttuu ihanaksi, kun mittarit alkavat näyttääkin kehitystä positiiviseen suuntaan ja se muutos tapahtuu nopeasti.

Aamulenkin maisemia maaseudulla. Kello on kuvassa 5:36

Kävely on ihan parasta rasvanpolttoa ja 10.000 askelta päivässä on rasvanpoltossa ‘se juttu’. Kuntokin tuntuu kasvaneen tänä kesänä. Mua hiukan tällä hetkellä jännittääkin tuleva syksy ja se miten käy liikunta-aktiivisuuden. Otin huhtikuussa ohjelmaan kävelylenkit oikein tehostetusti. Koko kesä on kävelyä tullut viitenä päivänä rivakan 9 kilometrin lenkin verran kerralla. Mutta mitäs sitten kun sataa ja on pimeätä aamulla? Säilyykö motivaatio otsalamppulenkkeihin aamuisin? Vähän olen miettinyt salikortin aktivoimista aamusaliin koronasta huolimatta. Liikunnan ja aktiivisuuden kannalta tää talvea kohti meneminen on selvästi vaikeampaa ja tuo sali vs. korona -jumppa on päässä kesken. Syksyn tullen lämpimät ruoatkin alkavat vähitellen kiinnostaa ja tässä paras ohje sieni-pekonipiirakkaan, joka syntyi eilen illalla. Pohja on tehty mukaillen Keto-pariskunnan Keto-herkut -kirjasta ja päällinen tuli naapurin herran päästä.

Sieni-Pekonipiirakka

1 dl pofiberiä

1 tl leivinjauhetta

2 dl juustoraastetta

1 kananmuna

2 rkl ranskankermaa

suolaa

Lämmitä uuni 200 asteeseen. Sekoita kaikki ainekset keskenään. Voitele 28 cm piirakkavuoka ja painele taikina siihen. Esipaista 10-15 minuuttia.

Paketti pekonia

1 pieni purjo

2 litraa sieniä (suppilovahveroita, kanttarellejä)

150 g juustoraastetta

3 munaa

2 dl kermaa

Lehtipersiljaa

Mustapippuria

Paista kuutioita pekoni rapsakaksi ja pieneksi. Lisää purjo ja paista pehmeäksi. Lisää pilkotut sienet. Paista kunnes pientä ja tasaista. Sekoita silputtu lehtipersilja ja mustapippuri. Kaada jäähtynyt sekoitus esipaistetun piirakkapohjan päälle. Ripottele juusto päälle. Sekoita kulhossa kevyesti munat ja kerma ja kaada piirakan päälle. Paista uunissa noin 30 minuuttia, kunnes kullanruskea ja hyytynyt.

Vielä yhden tärkeän asian keksin tähän Pipan innoittamaan kirjoitukseen, nimittäin hulavanne. Syyskuussa viime vuonna ostin, kirjoitin siitä humoristisen itseinho-jutun . Olen sitä pyörittänyt vähintään kerran viikossa noin 15 minuuttia siitä lähtien. Viime viikolla kuulin, että sehän kehittää keskivartalon lihaksia, mikä on ihan loistava juttu. En tiedä mistä tämä hömelyys, kun ajattelin sen vain mystisesti kaventavan vyötäröä :)

Ihanaa syyskuuta ja käy seuraamassa mun insta-tiliä @positiivinen_kierre. Yritän tehdä sinne enemmän reseptejä kuin ehdin blogiin kirjoittaa.